Kotiseutumatka Tuutikylään 1.-3.8.2011

Salla-seura järjesti mielenkiintoisen kotiseutumatkan Vanhan Sallan luovutetun alueen eräälle kyläalueelle, joka tällä kertaa oli Tuutikylän seutu. Kylä sijaitsi Vanhan Sallan kaakkoiskulmalla Alakurtilta etelään päin, noin 40 km Vuorijärveltä. Nykyisin seutu on täysin asumatonta erämaata. Vain muutamia kalamiesten kämppiä ja rakennelmia näkyi jokien ja järvien rannoilla.

Matkan johtajana oli Salla-seuran pj. Pekka Moilanen, joka järjesteli kuljetuksen venäläisten kanssa. Varsinainen retki alkoi Vuorikylästä maanantai-iltapäivällä, jonne tulimme omilla autoilla Alakurtin kautta. Matkalle oli ilmoittautunut 15 henkeä, ikäjakautuman ollessa 14 vuotiaasta aina 81 vuotiaisiin. Osa oli Tuutikylässä joko syntynyt tai heidän jälkeläisiään.  Olavi Jaakkonen, 81, oli poikansa Joukon ja tämän pojan Juhon kanssa, Irja Törmänen tyttärensä Eeva Virkkulan ja tämän tyttären Veera Virkkulan kanssa. Toini Ritakorkian äiti oli Tuutikylän Hännisiä. Sirkka Iivarin äitin kotipaikka oli Siskelijärven rannalla. Vesa Haatajan mummola löytyi Tuutijärven rannalta. Loput olivat sitten muista Sallan menetetyistä kylistä polveutuvia. Näin ollen kaikilla oli jonkinlainen side tänne rajan toiselle puolelle. Venäläinen Nikolai Grigorev avasi ison diesel-Zilin kopin oven ja tavaroiden lastaus alkoi. Auto oli 6-pyöräinen todellinen maastoajoneuvo ja maavaraa näytti olevan.

Nikolai ja Zil

Jo kiikkuminen auton matkustamoon oli suoritus. Lopulta kaikki tarvittava oli lastattu kyytiin ja istuimme paikoillemme. Ikimuistoinen ajomatka alkoi kohti tuntematonta. Matkaa oli 40 kilometriä ja ajovauhti jotain 20-50 km/h. Tie lähti Vuorikylän yläpäästä länteen ja lähti sitten noudattelemaan luontaista reittiä pitkien järvien sivu etelään. Tie oli kivinen ja kuoppainen, lähes umpeen kasvanut ura.

Zil porskuttaa mäkiä ylös ja alas

Poltettu silta

Kaikki jokien yli rakennetut sillat oli joko lahoneet, poltettu tai muuten hajonneet. Tieura teki mutkan näiden siltojen kohdalla ja jokeen oli raivattu ajettava alue. Monta ojaa ja jokea ylitettiin, tie nousi välillä korkeille harjuille, laskeutuen sitten taas alas jängille. Metsät olivat tiheää viidakkoa, kuusivaltaista sekametsää. Vesuri tai kirves oli kauan sitten siloitellut näitä puita. Jokien ja suurimpien järvien kohdalla metsää oli harvennettu ja puut käytetty erilaisiin rakennelmiin, saunoihin ja osa poltettu tulipuina. Kutsan luonnonpuiston merkkejä vilahteli siellä täällä. Viimein tuli Muurmanskin ja Karjalan Louhen alueraja ja pian olisimme perillä. Järvien rantamilla alkoi näkyä entisten asutusten jälkiä. Laajoja peltoalueita, pensittyneitä tosin, tieaukkoja ja muita merkkejä. Kuin huomaamatta tiestä alkoi erkaantua ajettuja uria eri puolille, olimme perillä! Tässäkö se nyt oli. Vanhimmat hieraisivat salaa silmäkulmiaan, tippa tuli väkisin silmään. Kotiseutu on aina kotiseutu. Jotenkin selkäpiissä karmaisi tunne, miltä nämä pellot ja maat näyttäisivät tänä päivänä jos...

Siskelijärvi ilta-auringossa

Nikolai suuntasi auton keulan kohti Siskeljärveä, joka oli ollut Tuutijärven ohella yksi asutuista alueista. Tässä olisi hyvä paikka leiriytyä. Asutusta oli ollut myös Käsijärven rannoilla, myös takarannalla, jonne mentiin veneellä. Tuutikylän keskus sijaitsi Tuutijärven etelä- ja länsipuolella. Asukkaita koko kylässä oli juuri ennen sotaa 1939 noin kolmisensataa. Tuutikylä oli vireä kylä, leipä saatiin maataloudesta ja karjanhoidosta. Kalastus toi ison lisän ruokaan. Kylässä oli yksi erikoisuus, erittäin hyvä savenottopaikka. Kaikki kylän talojen muurit ovat muurattu luonnonkivistä ja muuraussavena käytettiin oman kylän savea. Kylässä kulki paljon myös matkailijoita jo 1920-30 -luvuilla. Yksi tunnetuimmista kävijöistä oli taidemaalari Akseli Gallen-Kallela. Irja Törmänen muisteli, miten Gallen-Kallela oli maalannut taulun hänen mummostaan paimentyttönä, valkoinen huivi leuan alle solmittuna. Missä taulu tänä päivänä on? Siinäpä kysymys. Monet luonnontieteilijät, tutkijat, kulkivat Kuusamosta Kuolajärvelle juuri tästä kautta. Muiden muassa tutkija Einari Merikallio, käveli Kuusamosta apulaisen kanssa, kartoittaen alueen linnustoa v.1921 heinäkuussa, jatkaen matkaa Vuorikylään ja sieltä edelleen Kuolajärvelle. Samuli Paulaharju kulki myös kuvaamassa tätäkin Kuolajärven perukkaa. Usein matka jatkui Vuorikylään ja Jäniskönkäälle, joka oli suosittu retkeilykohde jo ennen Kutsan luonnonpuiston aikaa.

Matkan yksi kantavista järjestäjistä oli paljasjalkainen tuutikyläläinen tervaskanto Martti Jokela, 81, joka oli varustautunut matkalle viimeisen päälle. Mukana olivat kaikki tarvittavat välineet onnistuneen retken luomiseen. Martti pystytti tottuneesti leirin Siskelijärven rannalle. Martti oli viidennettä kertaa käymässä kotiseudullaan. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1993.

Apuna Martilla olivat kaikki kykyjensä mukaan. Timo Kunnari pyöräytti moottorisahalla muutaman koivun nurin ja pätki ne istumapölkyiksi. Siskelijärven kenturalle alkoi hahmottua mukava leiripaikka. Jokainen haki mieleisensä teltan paikan ja asettui taloksi. Ahneimmat hyökkäsivät heti kalaisille joille ja järven rantaan uittamaan vieheitä. Esa Arola taisi viihtyä kalassa enimmän aikaa. Kuski Nikolai ja hänen apulaisensa Kalmari kävivät laskemassa verkon.

Illan tullen retkeläiset asettuivat yhteisen leiritulen ääreen muistelemaan. Olavi Jaakkonen muisti vielä hyvin kaikki Tuutikylän alueet, samoin Martti Jokela. Nuoremmilla oli vain isien ja äitien kertomukset ja tarinat, jotka nyt saivat kasvot. Maisemat muuttuivat eläviksi. Tarinointia ja rupattelua kesti myöhään yöhön, eihän täällä tullut pimeää, aurinkokin oli ylhäällä vielä puolen yön aikoihin. Lämmin, melkein helteinen päivä alkoi muuttua viileähköksi yöksi. Osa painui telttoihin pehkuihin, osa suunnisti vielä tammukkapuroille.

Olavi Jaakkonen ja Irja Törmänen

Tiistai-aamu valkeni kostean kasteisena mutta erittäin lämpimänä. Lämpötila liikkui hellelukemissa. Pitkät hihat saivat kyytiä ja lähdimmekin pienellä porukalla etsimään hiekkarantaa, jotta pääsisimme uimaan. Karttoja tutkein ja vanhemmilta kysellen päädyimme Käsijärven itärantaan, jonne olisi matkaa n. kilometri, alun toista. Pyyhkeet ja shampoot mukaan ja lähdimme talsimaan. Liki miehen korkuinen heinä vain lakoontui, kun oijustimme suoraan Sovajärvelle menevälle tielle. Tietä pitkin kuljimme muutaman sata metriä ja nousimme pienen harjanteen yli ja laskeuduimme alas Käsijärven erääseen lahteen. Mikä näky! Hiekkarantaa ja kirkasta vettä silmänkantamattomiin. Kaukainen saari siinteli järven länsipuolella.

Käsijärvi

Pulahdimme kirkkaasen, mutta melko lämpöiseen veteen. Tulomatkan ja yön hiet haihtuivat kirkkaisiin aaltoihin. Virkistävä parituntinen kului nopeasti. Täällä metsän keskellä, keskellä ei-mitään, aika pysähtyi. Oli vain kesä, aurinko ja lämmin vesi. Tulvahti lapsuuden lämpimät kesät ja uintiretket mieleen.

Palailimme pikkuhiljaa takaisin leiripaikalle. Siellä olikin jo perunat kiehumassa ja kalat. Naiset kokkailivat koko joukolle maittavan kalapotun sipulivoilla. Kyllä se maistuikin makealle. Siskelijärven ahvenet ja Tuutijoen tammukat katosivat pian lautaselta. Aurinko jatkoi paistettaan ja alkoi tulla jo varjopaikoista uupelo. Ruuan jälkeen ramasikin niin somasti, että taisipa siinä ottaa yksi jos toinenkin pienet nokkaunet ihan kenturalla. Ja järven vesi maistui raikkaalta!

Illalla oli taas kalastuksen vuoro, Siskelijärven rannoilta virvelöimme ahvenia ja Tuutijoesta saatiin tammukoita. Verkosta tuli isoja ahvenia ja yli viisikiloinen jänkäkoira.

Kalmari ja Vesa kumiveneellä verkkoa kokemassa

Kokkimme Irja ja Sirkka olivat loihtineet lettutaikinan jostain ja illan hämyssä kirisi Martin "kyökissä" muurinpohjapannu ja tiedossa oli lettukestit. Sai siinä Irja kiepauttaa usiammankin kerran ennenkuin koko taikina oli saanut lettuisen muodon. Pari pannullista kahvia ja nyt sai nauttia. Letut katosivat sinne minne äskeinen kalapottukin. Jo vain!

Letut sai kyytiä

Ilta tuli Siskelijärvelle, kuikka vain uiskenteli ulapalla. Pojat kävivät kokemassa verkon ja saaliina oli taas isoja ahvenia. Heittelimme virveliä ajankuluksi. Poislähtö oli jo mielessä. Viimeiset kuvaukset vastarannan Sirkan mummolasta.

Sirkka osoittaa mummolansa paikkaa

Yö oli taas kostea mutta hieman lämpimämpi. Aamulla seitsemän aikaan nousimme virittelemään kahvitulia ja aloimme purkaa leiriä. Mutta, yllätys yllätys! Auton yksi kuudesta renkaasta oli pullauttanut ilmansa ulos. Sittenkin oli jokin terävä kivi tehnyt tepposet. Onneksi auton varustukseen kuului kiinteä kompressori ja reikä ei ollut kovin suuri. Kompura jumputti pari tuntia ja rengas syntyi uudeksi. Pakkasimme auton ja lähdimme kuvaamaan Jaakkosen Olavin kotipaikkaa. Matkalla poikkesimme myös Käsijärven rantaan. Kylän keskipaikalla, missä Olavi muisteli olleen yleisen puintipaikan, pysähdyimme toviksi. Siellä Jaakkoset kiersivät kuvaten paikkoja ja löysipä Jouko sieltä vanhan separaattorinkin matkamuistoksi. Olavi otti vielä uuninpellin mukaansa.

Tuutikylän keskuspaikalla

Olavi Jaakkonen tutki innokkaasti kotipaikkaansa

Kolme polvea Jaakkosia Tuutikylässä

Vesa kävi tutustumassa ja kuvaamassa rannalla mummonsa kotipaikan. Oli aika lähteä kotimatkalle. Juuri kun pääsimme paluumatkalle, taivas alkoi tummentua, isoja mustia pilviä nousi pohjoiselle taivaalle. Raju ukkosmyräkkä iski puolivälissä kotimatkaa. Vettä tuli jo ennestään märälle tielle, liukastaen sen melko vaaralliseksi. Nikolai sai veivata sompaa tosissaan, että pysyi tiellä. Auton perä kolahti pari kertaa, tehden uusia ruttuja jo kolhiintuneisiin pelteihin. Lopulta saavuimme Vuorikylään kellon näyttäessä jo kolmea iltapäivällä. Retki alkoi olla lopuillaan. Viimeiset purkaukset ja ryhmäkuvat.

Kiitokset loistavalle kuskille ja apulaiselle.

Tämän kertainen retki oli todella hieno elämys niin vanhemmille konkareille kuin nuoremmillekin. Porukalla oli hieno yhteishenki ja hyvin organisoitu retki jätti mukavan maun suuhun. Yleinen mielipide oli että tätä pitää saada lisää!

Kiitokset retken senioreille Martille ja Olaville muisteluista, kaikille mukana olleille hyvästä matkaseurasta ja Pekalle retken johtajana.

lisää kuvia täällä picasassa

mukana ollut luontokuvaaja eeva-liisa