Taide

Me teimme sen!

 

Alkavan syksyn ruska hehkui viime viikonloppuna (5.-6.9.2009) antaen upeat puitteet Sallaan Taideseuran järjestämälle "Taivasalla" - ympäristötaidetapahtumalle. Taiteilijat Ruotsista, Venäjältä ja Suomesta, tekivät kukin omaa teostaan Sallan kirkonkylän keskustaan.

 

Edeltävänä perjantai-iltana vapaa-ajantalo Sallansuun luentotilaisuudessa Antti Stöckell Lapin yliopistolta kertoi ympäristötaiteen eri suuntauksista, sen merkityksestä sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta. Diaesitys havainnollisti luentoa ja esitteli erilaisia ympäristötaideteoksia sekä Suomesta että muualta maailmalta. Seuran puheenjohtaja Eila Hautaniemi esitteli yleisölle tapahtuman, osanottajat ja aikataulun.

 

Lauantai-aamuna sateen hieman ripsiessä päästiin sitten itse asiaan, aloitettiin työt. Talven aikana suunnitellut työt alkoivat nousta paikoilleen. Taideseuran hankkimat materiaalit, pajut, puut, epämääräiset risukasat ja kiviläjät muuttuivat ahkerien käsien toimesta taideteoksiksi.

 

”Työleirin” päivät olivat pitkiä, mutta onneksi pääsimme välillä kotiseututalolle syömään ja kahville. Seuran Anja Kurki, Marjatta Vierikko ja Anitta Kallunki olivat valmistaneet meille herkulliset, ravitsevat ateriat ja kotiseututalo tarjosi ruokailulle hienot tilat.

 

Sunnuntaiaamuna töitä jatkettiin auringonpaisteessa. Polttiaisten härnätessä työ sujui mallikkaasti ja teokset saatiin valmiiksi ajallaan. Illan hämärtyessä siirryimme Kerän majalle Kelloselkään, missä meitä odotti lämmin sauna sekä Raisa Korpelan ja Heta Aatsingin laittama maukas ateria.

 

Ruotsalaisilla oli huikea tavoite tehdä kirjaston luokse ”pyörremyrsky”. Taideseuran Heimo Sova oli korvaamattomana apuna. "Pyörremyrskyn" tekemiseen osallistuivat myös Leena Niemelä, Mervi Virkkula, Rauni Päiväniemi, Marianne Sorvali ja Eila Hautaniemi.

 

Venäläisillä oli kova työ kaivaa kaksitoista kuoppaa kiviseen maahan. Lapion ja pylväsporan avustuksella sallalainen maaperä viimein taipui ja he pääsivät pystyttämään koivuja.

 

Edeltä käsin tehdyt valmistelut nopeuttivat oman teoksemme pystytystä ja niinpä pääsimme auttamaan vieraitamme. Sunnuntain taipuessa iltaan kaikki teokset olivat valmiit. Tapahtuma oli onnistunut. Vierailevat taiteilijat olivat tyytyväisiä, niin myös ”isännät”. Me nautimme tehdessämme teoksia ja toivomme, että näistä kolmesta taideteoksesta on iloa myös muille.

 

Tapahtuman dokumentoi videolle ja digikuviksi Eeva-Liisa Vuonnala. Sallan Taideseuran sivuilta löydät lisää kuvia tapahtumasta.

 

teksti Eila Hautaniemi ja Eeva-Liisa Vuonnala

Barentsin alueen taidetapahtuma Sallassa 5-6.9.2009